Veijo Kilpeläinen

Eduskuntavaalien 2011 vaaliteemani

Raha ja sen mahti vaikuttavat liikaa tämän päivän päätöksenteossa. Jatkuvaa talouden kasvua tavoitellaan "keinolla millä hyvänsä". Ihmiset ovat kovaa vauhtia vieraantumassa elämän luonnollisista asioista. Edes oman kehon kuunteleminen ja sen mukaan toimiminen ei ole itsestäänselvyys. Näiden havaintojeni perusteella olen päätynyt alla oleviin vaaliteemoihini, jotka ovat erityisesti lähellä sydäntäni!

1. Lapsiperheet ja nuoret

2. Vanhusten hoito

3. Perusopetus

4. Terveysliikunta

1. Lapsiperheet ja nuoret

Koti on yhteiskunnan tärkein toimiva yksikkö. Kotona lapset saavat vanhemmiltaan "työkalut" selviytymiseen työelämässä ja muissa yhteiskunnan toiminnoissa kun he saavuttavat aikuisiän. Siksi lapsiperheiden elämä on turvattava yhteiskunnan taholta. Lapsilisät ovat yksi taloudellinen keino auttaa lapsiperheitä. Lapsilisäjärjestelmä on vain saatava oikeudenmukaisemmaksi. On väärin, että vähävaraisissa perheissä lapsilisä luetaan tuloiksi ja pienentää näiden perheiden toimeentulotukea. Päinvastoin pienituloisten lapsilisiä on suurennettava ja suurituloisten vastaavasti pienennettävä.

Nuoret ja erityisesti nuoret miehet ovat kovan menestymispaineen alaisen yhteiskunnassamme. Esimerkiksi koulukiusaaminen voi aiheuttaa pahoja traumoja nuoren koko loppuelämän ajaksi. Nuorten ohjaamiseen ajoissa terveydenhuollon ammattilaisten hoiviin on panostettava. Esimerkiksi oppilashuolto kaikilla kouluasteilla tarvitsee lisäresursseja. Mitä aikaisemmin ongelmiin päästään käsiksi sen parempi. Näin meillä on paremmat mahdollisuudet estää koulusurmien ja muiden tragedioiden toteutuminen nuorten ja heidän läheisten elämässä.

2. Vanhusten hoito

Vanhusten hoito kunnallisissa palvelukodeissa vaatii lisäresursseja. Hoitohenkilöstöä ei ole riittävästi hoitamassa vanhuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa vain välttämättömien hoitotoimenpiteiden suorittamista. Esimerkiksi ulkonaliikkumiseen ja virkistymiseen vanhukset eivät pääse juuri lainkaan liian pienen henkilöstömäärän vuoksi. Valtion onkin suunnattava lisäresursseja terveydenhuoltoon ja erityisesti vanhusten hoitoon, sillä ikääntyvät suuret ikäluokat vain lisäävät tulevaisuudessa hoidon tarvetta vanhusten palvelukodeissa.

3. Perusopetus

Suomi on ollut usean vuoden ajan Pisa-koulututkimuksen kärjessä. Maamme koulujärjestelmän opetuksen laatua on ihasteltu ulkomailla. Nyt olemme uuden haasteen edessä, sillä emme enää ole Pisa-tutkimuksen ykkösmaa. Pitkäaikainen koulutuksesta säästäminen, luokkakokojen suurentaminen, erityisoppilaiden määrän kasvu luokissa ovat olemassa olevia uhkia, jotka murentavat laadukasta opetusjärjestelmäämme. Opetushenkilöstön uupuminen haastavamman ja suuremman työmäärän keskellä on lisääntymässä. Opetusministeriö on ohjaamassa erityisoppilaita yhä vahvemmin normaaliluokkiin. Tämä vaatii ehdottomasti lisäpanostuksia opetukseen niin henkilöstömäärän kasvattamisella kuin lisäkoulutuksen rahoittamisella.

4. Terveysliikunta

Ihmisen lihaksisto on tarkoitettu liikkumaan. Lapsi liikkuu luonnostaan riittävästi, jos hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Murrosiässä nuorten luontainen liikkuminen vähenee ja muut mielenkiinnon kohteet voivat vähentää liikunnan määrän jopa kokonaan. Aikuisiässä liikkumattomuus kostautuu sairastumisilla, jotka voivat olla hyvin kivuliaita, pitkäaikaisia ja kalliita sekä sairastuneelle että yhteiskunnalle. Seurauksena voi olla työkyvyn menettäminen ja ennenaikainen sairaseläke.

Edellä mainittuun tapahtumaketjuun on puututtava. Ennaltaehkäisevään toimintaan on panostettava. Terveysliikunnan ja muiden terveellisten elämäntapojen merkitystä on korostettava. Terveysliikunnan avulla eri elämänvaiheissa olevat saavat sopivan rasitusmäärän, jonka avulla selviää päivän rasituksista. Terveellisen liikunnan ja elämän avulla suomalaisilla on mahdollisuus elää onnellisempana ja yhteiskunta voi säästää suuria summia terveydenhuoltokuluissa.


[Sivun alkuun]

Veijo Kilpeläinen
Hintuntie 3A
48 400 KOTKA
Puh. 040-7535 166
veijo.kilpelainen@netti.fi

Etusivu

Vaaliteemani

Kannanottoja

Taustaa

Luottamustoimet

Tukiryhmään?


Menneen viikon tunnelmia


Hiiohoi-kolumnit


KD